Vivamo-opisto, eläkeläisten oppilaitos 40 vuotta
Kun maisteri, diakonissa Vieno Heinonen vuonna 1965 sai ajatuksen eläkeläisille tarkoitetun koulutuksen aloittamisesta Suomessa, se ei saanut osakseen myönteistä vastakaikua.
Kansanopistot, joihin hän oli yhteydessä, eivät nähneet mitään tulevaisuutta eläkeläisten kouluttamisessa. Ruotsissa, josta Vieno Heinonen oli saanut virikkeen ajatukselle, sen sijaan oli ymmärretty eläkeläisten kouluttamisen merkitys.
Vieno Heinonen oli peräänantamaton, koska hän aiemmassa työssään vanhainkodin johtajana oli nähnyt eläkeläisten tulevan laitokseen liian varhain ja liian huonokuntoisina. Lisäksi hän oli kokenut, että 60-70-vuotiaat olivat laitoksessa väärässä paikassa, sillä he tarvitsivat vielä haasteellista toimintaa.
Yhteys Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtajaan Mauri Tiilikaiseen oli ratkaiseva sysäys opistotoiminnan käynnistymiselle Lohjan Vivamossa. Ruotsalaisen eläkeläisopiston johtaja Ottosson sai Kansan Raamattuseuran johtokunnan puolelleen, koska oli itse virkeä malliesimerkki toiminnan tuloksellisuudesta.
Alkuun opiston kurssit kestivät 3-6 -viikkoa ja eläkeläiset opiskelivat yleissivistäviä aineita. Monen koulutustausta oli heikko ja yleissivistävälle koulutukselle oli selkeä tarve. Tämän lisäksi Vieno Heinonen painotti liikunnan ja raamattuopetuksen merkitystä. Opistolaiset tekivät tutkielmia eri elämänalueilta ja saivat opiskelustaan hienon todistuksen, mikä nosti itsetuntoa.
Kun opistotoiminta sai perusmuotonsa, Vieno Heinonen kehitti rinnalle kotiavustajakoulutuksen. Kotiavustajia koulutettiin toimimaan vanhusten parissa kaikkiaan 178 neljän vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan opiston toimintaan on 40 vuoden aikana osallistunut yli 31 000 opiskelijaa.
Opiston nykyinen toiminta Nykyään opistossa järjestetään lähinnä lyhytkursseja. Kurssilaisten tarpeet muuttuvat ajan myötä. Yleissivistävän perusopetuksen tilalle on tullut monipuolista harrasteopetusta. Tämä puoli alkoi korostua HuK Terttu Ventelän rehtorikaudella. Tällä hetkellä Vivamo-opisto tuottaa myös vanhustyön vapaaehtoisten ja työntekijöiden täydennyskoulutusta.
Nykyinen opiston toiminta jakaantuu hyvin monelle sektorille. Suurin osa kurssitoiminnasta tapahtuu edelleen Vivamossa, jossa opistolla on käytössään viihtyisä v. 1934 rakennettu puurakennus ja luokkanaan kaunis Aurinkosali. Osa kursseista on hengellisiä ja sielunhoidollisia, osa liittyy vanhenemisen mukanaan tuomiin kysymyksiin kuten terveyteen. Taideopetus on monipuolista ja laajaa. Opiston kirjoittajakurssilaiset ovat rikastuttaneet omilla tuotoksillaan muun muassa kuorotoimintaa eri puolilla Suomea. Isovanhemmille ja lastenlapsille järjestetään yhteisiä leirejä kahdesti kesässä. ATK-kurssit ja tähtitieteen kurssit kiinnostavat miespuolisiakin eläkeläisiä.
Opiston työntekijät ovat valmiita vierailemaan seurakunnissa ja muissa eläkeläisryhmissä opistolla kehitettyjen kahden vierailuohjelman Aivovoimistelua sekä Eheät eläkevuodet myötä. Edellinen kuntouttaa muistia ja jälkimmäinen painottuu henkiseen sekä myös hengelliseen puoleen.
Opisto on kouluttanut vuosien varrella satoja eläkeläiskerhon ohjaajia käyttämään opiston tuottamia aineistoja Eloa ja iloa eläkevuosiin ja Minä muistan, sinä muistat, Hän muistaa.
Edellinen on monipuolisesti ikääntyvää kuntouttava aineisto, jälkimmäinen muistelumateriaali. Siihen liittyy ohjattu oman elämäntarinan kirjoittaminen, jonka voi jättää vaikka perinnöksi tuleville sukupolville. Molempiin liittyy hengellisyys hartauksien ja keskustelunaiheiden muodossa. Kumpikin aineisto sopii hyvin myös eläkeläiselle, jolle seurakunnan toiminta ei ole entuudestaan kovin tuttua.
Opisto juhli 40-vuotista taivaltaan Vivamossa 9.10. 2005. Juhlan yhteydessä julkistettiin opiston juhlakirja Lisää ikää - eläkepommi vai uudet urat?
Kirja sisältää vanhenemiseen liittyviä artikkeleita. Yksi kirjoittajista on gerontologian professori Eino Heikkinen. Kirjaan on koottu myös opiston historiikki kuvaliitteineen.
Paitsi tietopuolista antia ja inspiraation lähteenä elämänsisällön rikastamiseen opisto on merkinnyt monelle kurssilaiselle henkisen ja hengellisen uudistumisen paikkaa kuten seuravasta kurssilaisen sitaatista käy ilmi:
"Moni ihminen, varsinkin eläkeläinen, rakentaa ympärilleen aitausta. Aitauksen sisällä vain kieputaan itsensä ympärillä. Täällä monen on ollut pakko repiä aitauksia ja tällöin on päästy katselemaan avaria. "
Opiston rehtorien vuodet: Vieno Heinonen 1965 - 1975 Terttu Ventelä 1975 - 1997 Eija Kemppi 1997 -
Eija Kemppi, FM, pastori rehtori puh. 0207 681 632 tai 0207 681 638
|